Eeva-Maria Maijalan blogi Pihkassa Lappiin

Ovatko saamelaiskäräjät tulleet aikansa päähän?

Saamelaiskäräjälain uudistamiselle on tullut seinä vastaan. Suomen saamelaisuuden eli lappalaisuuden asioiden hoitamista tulee pohtia laajalla pohjalla kokonaan uusiksi. Työt on aloitettava laajalla tilanne- ja olosuhdeanalyysillä.

Tukenani on moni saamelaisalueen saamelainen, joiden mielestä saamelaisasioiden hoitaminen ei vastaa kansan ja kulttuu…rin todellista tarvetta. Viimeisin huippu on se, että ketkä päättävät saamelaisalueen yksityismetsien käytöstä.

Suomen alkuperäiskansa saamelaiset eli lappalaiset muodostuvat useasta eri ryhmästä, joilla on osittain erilainen kieli, kulttuuri ja historia. Saamelaiskäräjät edustavat näistä pohjoissaamelaisia ja kolttia sekä osaa inarinsaamelaisista. Ulkopuolelle jäävät osa inarinsaamelaisista ja metsälappalaiset eli metsäsaamelaiset sekä saamelaiset, jotka eivät enää halua leimautua riitelijöihin.

Saamelaiskäräjien rooli ja tehtävät tulee miettiä kokonaan uusiksi. Suomessa on 10000 äänioikeutettua saamelaista, joista 7000 asuu virallisen alueen ulkopuolella, ja heitä edustaa käräjillä vain yksi henkilö. Käräjille hyväksymättömiä saamelaisia ei edusteta lainkaan.

Arvostetaan ja autetaan toisiamme. En halua tulla päättämään esim. sevettiläisten maankäyttöasioista, mutta Savukosken valtion maiden käytöstä minulla olisikin paljon sanottavaa. En halua päälleni enontekiöläisten vaatteita, enkä tehdä inarilaisten käsitöitä myytäväksi, mutta kotoani Sodankylästä löytyviä hyvin saman tyylisiä sukuni lappalaistuotteita haluan tehdä ja käyttää.

Saamelaiskäräjät on saanut aikaiseksi paljon hyviä asioita mm. kolmen saamen kielen pelastamiseksi. Arvostan ja kunnioitan tätä työtä todella paljon, ja toivon että jatkossa kaikki halukkaat voisivat opetella sukujensa kielen erityisesti vanhoilla lapinkylien alueilla.

Eduskunnassa olen joutunut toteamaan, että juuri kukaan ei halua olla tekemisissä saamelaisasioiden kanssa, koska saamelaiset koetaan riiteleväksi ryhmäksi, jotka eivät hyväksy mitään. Tärkein asia tuntuu olevan se, kuka saa kuulua ryhmään ja kuka ei. Annetaan uudelle eduskunnalle uusi toimintamalli, näytetään että saamelaisuutta kannattaa tukea.

Otetaan kaikki käytettävät voimavarat vahvuudeksemme. Yhdessä olemme vahva kokonaisuus. Pohditaan yhdessä, mihin kukin nyt pyrkii, mitkä ovat tavoitteemme. Avataan ongelmakohdat. Työ ei tule olemaan helppo, mutta näen sen kuitenkin ainoaksi mahdollisuudeksi päästä tässä pattitilanteessa eteenpäin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän LasseHietanen kuva
Lasse Hietanen

Hei. Kiitos Eeva-Maria. Pidin kiva, kun kirjoitit. On ollut kiva, aina välilläkin, teistä "kuulla". Kuitenkin on jäänyt "kuuloon" kaipaamaan, jotakuta ihmistä teistä, ken, kiitollisena muistelisi, oikeastaan; kiitollisena ajattelisi tätä ihanaa nykyaikaa, kun, te Lappalaiset, ette enää tarvitse olla taikauskon siteissä. Jeesus Kristus on sen teillekin, mahdolliseksi tehnyt. Siunaten Lasse.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Pahinta on se että käräjät päätetään lakkauttaa ja päätäntä valta palautetaan Suomen hallitukselle jolloin "vapaat maat" kuuluisivat Suomen valtiolle. Sitä kuitenkaan tuskin toivomme vai kuinka? Tosin mitäpä minä olen oikeastaan tästä asiasta puhumaan kun en ole mikään saamelainen, kunhan vain erilaisista kulttuureista kiinnostunut.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Kaikki Savonlinnan alueella vakituisesti asuvat ovat savonlinnalaisia - ihan virallisestikin. Muut ovat turisteja, mökkiläisiä, entisiä savonlinnalaisia jne. Miksei voi olla siis niin, että kaikki saamelaisalueella vakituisesti asuvat ovat saamelaisia - ihan virallisestikin, ja muut (turistit, mökkiläiset, entiset saamelaiset jne.) eivät ole?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Saamelaiset ovat erninen ryhmä eivätkää paikkaan sidottu. Lisäksi he ovat Euroopan ainoa jäljellä oleva alkuperäiskansan statuksen saanut väestön ryhmä. Eivät kaikki Austraalialaisetkaan ole aborginaaleja.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Luin jostain, että suurin osa Suomen saamelaisväestöstä asuu nykyään pääkaupunkiseudulla. Helsingistäkö lopuistakin Lapin asioista ruvetaan päättämään? Mitä jää saamelaisalueilla asuville?

Toiseksi kertokaa miten saamelaisuus määritellään. Samalla tavallako kuin natsit määrittelivät arjalaset? Tulevatko rotuopit ja apartheid taas arkikäyttöön, sillä näinhän käy, jos ihmisiä aletaan erotella rodun ja syntyperän mukaisesti jyviin ja akanoihin?

Ainoa kestävä, hyväksyttävä ja niin ihmispoikeuksia kuin Suomen perustuslakejakin kunnioittava tapa määritellä saamelaiset on siis maantiede: saamelaisalueilla asuvat ovat saamelaisia. Eri- ja etuoikeuksien antaminen joillekin ihmisryhmille syntyperän perusteella ei kuulu nykyaiakaiseen sivistysvaltioon.

Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #5

Asia ei ole ihan näin: kannattaa lukea vaikka YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistus, missä kerrotaan juuri kansojen oikeuksista, mm. etnisen identiteettinsä säilyttämiseen.

https://www.un.org/esa/socdev/unpfii/documents/DRI...

YK ei taida olla mikään natsijärjestö (saattaa joku olla eri mieltäkin).

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Alkuperäiskansojen oikeuksien julistus voi väärin käytettynä johtaa suuriin ongelmiin. Tie Auschwitziin oli/on päällystetty hienoilla periaatteilla - kuten vaikkapa ("arjalaisten") etnisen identiteetin säilyttämisellä.

Ilkka Huotari

Kyllä.

Keittiöveitsikin on vaarallinen väärin käytettynä.

Toimituksen poiminnat