*

Eeva-Maria Maijalan blogi Pihkassa Lappiin

Väkivaltaa ei tule hyväksyä - lakia on kunnioitettava

Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu mm. kansalaistottelemattomuudesta ja sen hyväksymisestä. Toisaalta yleistä turvallisuutta koskevat huolet lisääntyvät ymmärrettävistä syistä.

Syyskuun alussa annettiin kaikkien eduskuntapuolueiden sekä Sininen Tulevaisuus -ryhmän puheenjohtajien yhteinen julkilausuma koskien kansallista turvallisuuttamme.

Julkilausumassa vedottiin rauhallisen julkisen keskustelun puolesta, kun tunteet ovat kuumenneet terrorismia ja hylkäävän päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen tiimoilta. Puheenjohtajat tuomitsivat kaiken terrorismin, väkivallan ja vihapuheen.

Poikkeuksellinen julkilausuma yli kaikkien puoluerajojen kertoo tilanteen vakavuudesta suomalaiselle yhteiskuntarauhalle.

Turun veriteot osoittivat viimeistään sen, että radikaali islamilainen terrorismi on rantautunut Suomeen. Toki jo aikaisemmin Suojelupoliisi on varoittanut jihadistiverkostojen syntymisestä ja vahvistumisesta maassamme. On ymmärrettävää, että tämä huolestuttaa ihmisiä. Valtiovallan on tehtävä kaikki voitava näiden uhkien torjumiseksi ja ihmisten on voitava luottaa, että valtiovalta todella tekee kaikkensa.

Suomessa on perinteisesti luotettu viranomaisten toimintaan ja kunnioitettu esimerkiksi poliisia. Kaikki sellaiset kannanotot, joilla jotenkin tuetaan väkivaltaisia mielenosoituksia tai poliisin työn estämistä, ovat ehdottoman tuomittavia.

Ihmisten auttaminen on monen kutsumus ja turvapaikanhakijoiden parissa tehtävä auttamistyö ansaitsee tunnustuksen. Laittomasti maahan jäävien piilottelu ja poliisin toiminnan häiriköinti ei ole tällaista auttamistyötä. Meidän on kunnioitettava lakia ja ymmärrettävä, että jos kaikki maahan tulevat saisivat tänne jäädä, menettäisi koko turvapaikkajärjestelmä merkityksensä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Tekis mieli kommentoida et Neuvostoliitossa ei ollut tätäkään ongelmaa, mut kysyn mieluummin et koska Eeva-Maria kirjoittaa samalla paatoksella susien salametsästyksestä keskustavetoisissa kunnissa?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Voimassa olevan Rikoslain 16 luku antaa riittävät keinot blogissa kuvattua ongelmaa varten:

1 § (24.7.1998/563) Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen

Joka

1) käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa pakottaakseen virkamiehen tekemään tai jättämään tekemättä julkisen vallan käyttöä sisältävän virkatoimen,

2) muuten käyttää tai uhkaa käyttää väkivaltaa sellaisen virkatoimen johdosta sitä suorittavaa virkamiestä vastaan tai

3) käyttää väkivaltaa virkamiestä tai häneen 15 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevaa henkilöä vastaan kostaakseen sellaisen virkatoimen,

on tuomittava virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa mainitulla tavalla sitä kohtaan, joka virkamiehen pyynnöstä tai suostumuksella avustaa virkamiestä julkisen vallan käyttöä sisältävässä virkatoimessa. (12.7.2002/604)

2 § (24.7.1998/563) Virkamiehen vastustaminen

Jos virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty, rikoksentekijä on tuomittava virkamiehen vastustamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

3 § (24.7.1998/563) Haitanteko virkamiehelle

Joka käyttämättä väkivaltaa tai sen uhkaa oikeudettomasti estää tai yrittää estää 1 §:ssä tarkoitetun virkatoimen suorittamista tai vaikeuttaa sitä, on tuomittava haitanteosta virkamiehelle sakkoon.

Haitanteosta virkamiehelle tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa mainitulla tavalla sitä kohtaan, joka virkamiehen pyynnöstä tai suostumuksella avustaa virkamiestä julkisen vallan käyttöä sisältävässä virkatoimessa. (12.7.2002/604)

4 § (22.7.2011/815) Niskoittelu poliisia vastaan

Joka

1) jättää noudattamatta poliisimiehen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi taikka tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon,

2) kieltäytyy antamasta poliisimiehelle poliisilain 2 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja henkilötietoja,

3) jättää noudattamatta poliisilain 2 luvun 11 §:n 1 momentissa tarkoitetun, poliisimiehen kulkuneuvon pysäyttämiseksi tai siirtämiseksi antaman selvästi havaittavan merkin tai määräyksen,

4) laiminlyö poliisilain 9 luvun 3 §:ssä säädetyn avustamisvelvollisuutensa tai

5) hälyttää aiheettomasti poliisin taikka antamalla vääriä tietoja vaikeuttaa poliisin toimintaa,

on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, niskoittelusta poliisia vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

* * *

Varatuomari hyvä, eihän tässä tarvita mitään muuta kuin voimassa olevien lakien soveltamista ja sen mukaista syytteiden nostamista rikoksista viranomaisia vastaan. Vai onko politiikka tehnyt pelkän vitsin Suomen lain noudattamisesta?

Käyttäjän emmaijala kuva
Eeva-Maria Maijala

Kyllä virkavallan väkivaltainen vastustaminen on rikos. Kyse onkin siitä, että minä ja moni muu olemme huolissamme yleisen lainkuuliaisuuden vähenemisestä ja sellaisista ajatuksista, ettei lakia tarvitsisi kunnioittaa.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Kansalaistottelemattomuudesta kansanedustaja Maijala voisi ensi töikseen mennä keskustelemaan kansanedustaja Mauri Pekkarisen kanssa. Siitä että Korkeimman Hallinto Oikeuden päätöksiä pitää noudattaa. Myös eduskunnassa.

Terveisin.

Ingmar Forne

Toimituksen poiminnat