Eeva-Maria Maijalan blogi Pihkassa Lappiin

Kirjoitin metsälappalaisuudesta kirjan "Kemin-Lappi elää!"

  • Kirjan kansi ja takakansi
    Kirjan kansi ja takakansi

Olen toimittanut kirjan nimeltään ”KEMIN-LAPPI ELÄÄ!” Kirjassa tarjotaan näköaloja keminlappalaisten eli metsälappalaisten/ metsäsaamelaisten historiaan ja ennen kaikkea siihen, miten kulttuuri elää tänään.

Suomessa on neljä saamen ryhmää: pohjoissaamelaiset, koltat, inarinsaamelaiset ja keminlappalaiset, joita on kutsuttu myös keminsaamelaisiksi, metsälappalaisiksi ja metsäsaamelaisiksi. Näillä kullakin on ollut oma kielensä, jotka kaikki ovat olleet pakkosuomalaistamisen kohteena. Inarinsaame saatiin pelastettua viime hetkessä kielenäkin. Keminsaamen kieli ehdittiin menettää elävänä kielenä, mutta kansa elää. Viimeiset kielen käyttäjät ovat olleet elossa vielä ainakin Sallassa 1960-luvulla.

Kieli on tärkeä kulttuuria ylläpitävä ja eteenpäin siirtävä tekijä, mutta ei se ole ainoa tekijä. Suuri osa nykyisiin virallisesti tunnustettuihin saamelaisryhmiin kuuluvistakaan ihmisistä ei puhu omaa saamenkieltään äidinkielenään, eivätkä välttämättä muutenkaan.

Toimittamani kirjan tavoitteena on kertoa Kemin-Lapin kansasta ja sen kulttuurista, joka elää yhä juurillaan Kemijoen latvavesillä. Vahvimmillaan kulttuuri elää yhä kuntien Kittilä, Sodankylä, Savukoski, Pelkosenniemi ja Salla alueilla. Lisäksi alueeseen kuuluu osin Posio, Kuusamo ja Kemijärvi. Alue on vanhojen Kemin-Lapin lapinkylien aluetta.

Jotkut keminlappalaisista olisivat oikeutettuja saamelaiskäräjien vaaliluetteloon sekä suvun kielen että yhtämittaisen kulttuurin harjoittamisen perusteella. Heillä on osoittaa KHO:n päätöksen mukainen riittävä näyttö tullakseen merkityksi vaaliluetteloon, kunhan ensin saadaan tunnustettua, että tämä kansa ja kulttuuri on elänyt koko ajan.

Suurimmalla osalla Kemin-Lapin väestöstä eivät näytöt ole enää riittävät tullakseen merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon KHO:n vuoden 2015 ratkaisun perusteella. Työtä tehdessäni kävi ilmi, että osalle metsälappalaisista saamelaiskäräjien luetteloon pääseminen oli identiteetin kannalta tärkeää, toiset taas eivät edes haluaisi hakea sinne, vaikka pääsisi. Näille henkilöille merkitsee paljon, että he saavat sanoa ääneen olevansa lappalaisten jälkeläisiä ja olla ylpeitä siitä yhä elämässä olevasta kulttuurista, jota he saavat yhä harjoittaa ja pitää ominaan. Näille henkilöille on tärkeää, että saa olla se mikä on. Eikä kukaan voi kieltää hänen oikeuttaan pitää suvun vaatteita.

Miksi tein tämän työn?

Päätin alkaa koota tätä työtä sen jälkeen, kun hain kielteisin tuloksin saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Kansanedustajana hakemukseni sai paljon huomiota ja jouduin julkisen pilkan kohteeksi: ”Kuvitteletko sinä muka olevasi saamelainen? Jätä saamelaiset rauhaan. Älä pilkkaa oikeita saamelaisia. Luuletko, että sinulla on nyt oikeus käyttää oikeita saamelaisten vaatteita? Suometat saamelaista kulttuuria. Jaa, sinä niin kuin yhtäkkiä keksit alkaa saamelaiseksi…” jne. jne.

Kulkiessani julkisen pilkkaamisen jälkeen eri puolilla Kemin-Lapin aluetta on minulle moni tullut sanomaan, että kiitos kun olet jaksanut tuoda julki tämän lappalaisasian. Niin moni on kertonut, että meilläkin on tällaiset ja tällaiset vanhat lapin vaatteet ja millaisia perinteitä he ovat vaalineet. He ovat kertoneet siitä, miten heillekin on kerrottu kotona itsestään selvänä asiana, että he ovat metsälappalaista sukua. Moni on ollut hyvin ylpeä omista lappalaisista juuristaan ja kulttuuristaan, jonka he kokevat omakseen. Niin moni on kertonut, että heille on naurettu tai että eivät ole enää kehdanneet tuoda asiaa julki. Nyt he kokevat, että heille on annettu toivoa. Toivoa siitä, että he saavat tuoda taas julkisesti esille kaapissa olevat Lapin vaatteet ja aatteet.

Kirjassa julkaistaan lukuisien Kemin-Lapin alueen lappalaisten tai muuten kulttuuriin sidoksissa olevien ihmisten haastatteluja ja kirjoituksia. Kerron myös oman tarinani sekä näkemykseni viime vuosien saamelaiskeskusteluun. Kirja käsittää myös välähdyksiä Kemin-Lapin alueen lappalaisten historiasta arkistolähteiden perusteella. Kirjassa oleva kuvaliite kertoo mm., millaisia vaatteita ja koruja vanhan perinteen nojalla on valmistettu ja valmistetaan.

Kiitän kaikkia minua tämän kirjan kirjoittamisessa avustaneita ja kannustaneita sekä kirjaan tekstejä ja kuvia toimittaneita henkilöitä. Erityisesti haluan kiittää niitä ihmisiä, jotka viime aikoina ovat tutkineet metsälappalaisuutta ja alkaneet järjestäytyä metsälappalaisuuden merkeissä. Tämä työ on ollut uraauurtavaa. Viittaan mm. tutkijoiden Juha Joonan, Tanja Joonan ja Erika Sarivaaran töihin. Ajatuksia herättävä teos on myös Inarin saamelaiskulttuurikeskuksessa Sajoksessa 24.11.2012 Metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry:n järjestämän seminaarin teemojen pohjalta kirjoitettu Kuka on saamelainen ja mitä on saamelaisuus (2013). Maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosaston entinen tarkastaja Jouni Kitti on toimittanut minulle runsaasti arvokasta materiaalia työtä varten. Samoin eduskunta-avustajani, OTM Janne Kaisanlahti on eri kysymysten yhteydessä hankkinut ja koonnut minulle runsaasti erilaista lappalaiskysymyksiin liittyvää aineistoa, jota olen käyttänyt tässä kirjassa.

Toivon, että vaikka tällä hetkellä saamelaisuus näyttäytyy liian monelle vain riitelynä, niin että kaikki tässä kirjassa kerrottu voidaan kuitenkin kerran nähdä lappalaisuutta, saamelaisuutta kokonaisuutena vahvistavina asioina. Minun kansani, metsälappalaiset, keminlappalaiset, on haluttu vaientaa. Väitetään, että meitä ei ole olemassa ja että kulttuurimme on keksittyä. Minun kansani kuitenkin elää – ja me nostamme lippumme liehumaan!

”Olet mettälappalaisten jälkeläinen” muisti liian aikaisin edesmennyt isäni Aimo Maijala kertoa useita kertoja. Hän oli hyvin ylpeä lappalaisuudestaan. Hän tiesi ja puhui paljon sukujuuristamme ja alueen vanhasta lappalaisuudesta. Isäni oli sodankyläläinen poromies, joka kulki paljon ympäri Lappia. Vieläkin on minulle eri puolilta Saamenmaan aluetta muisteltu isääni, että isäni oli yksi heistä, lappalainen/saamelainen kuten hekin. Isäni ei ehtinyt tätä työtä tehdä, olen tämän velkaa isällenikin. Hänen esimerkkinsä innoittamana olen lähtenyt yhteiskunnallisiin tehtäviin ja myös metsälappalaisuuden puolestapuhujaksi. Omistan tämän työn isäni muistolle.

Toivon, että kirja antaa vastausta myös niihin kysymyksiin, joita viime vuosina käydyn saamelaiskeskustelun yhteydessä on koetettu esittää, vaikkei ääni ole aina jaksanutkaan kuulua kovin kauas kaiken melskeen keskeltä:

  1.   Onko Kemin-Lapin alueen lappalaiskulttuuri keksitty asia, jonka varjolla suomalaiset haluaisivat tunkeutua nykyisen saamelaisuuden pariin, vai onko kyse aidosta, elävästä kulttuurista?
  2.   Onko oikein kieltää ikimuistoisella Kemin-Lapin alueella asuvien keminlappalaisten asema alkuperäiskansan edustajina sen takia, että esivanhemmat menettivät kielensä – samalla, kun suurin osa nykyisistäkään ”virallisista saamelaisista” ei puhu saamea äidinkielenään tai lainkaan.
  3.   Onko oikein, että ikänsä Lapissa asuneet, lappalaiskulttuurissa kasvaneet, perinteisiä lappalaiselinkeinoja harjoittavat, samoilla seuduilla katkeamattomana ketjuna asuneista vanhimmista tunnetuista lappalaissuvuista polveutuvat ihmiset eivät saa edustaa Lapin alkuperäiskansaa, mutta esimerkiksi Helsingissä syntynyt, kasvanut ja asuva ihminen, voi tämän aseman saada vain sillä perusteella, että yksi hänen isovanhemmistaan on määritelty äidinkieliseksi saamen puhujaksi tai merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon?
  4.   Onko ihmisellä oikeus oman taustansa ja kulttuurinsa mukaiseen identiteettiin ja esim. esivanhempiensa ja kotiseutunsa perinteisten lapinasujen käyttämiseen?
     

* * *

Kirjan julkaisutilaisuudet pidetään lauantaina 3.12. klo 11 Savukosken kunnantoimistolla, klo 14.30 Sodankylässä Päivin Kammarilla ja sunnuntaina 4.12. klo 16.30

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Jaakko Häkkinen

Kyseessä on pikemminkin "harmaan vyöhykkeen" ryhmä kuin saamelaisryhmä. Entiset metsäsaamelaiset ovat sekoittuneet suomalaisiin ja suomalaistuneet siis muutenkin kuin kieleltään, mm. geeneiltään. Sukututkimuksessakin tämä näkyy. Identiteetiltäänkään he eivät ole saamelaisia, eräitä myöhäisherännäisiä lukuunottamatta.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145077-uusla...

Käyttäjän ArsiJuhaniKristianSaarijrvi kuva
Arsi Saarijärvi

Tämä on kieltämättä hankala asia. Ovatko Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat suomalaisia, vaikka eivät ole osanneet suomen kieltä syntyessään ? Tai jos "oikean" saamelaisen lapsi muuttaa vaikkapa Saksaan ja avioituu siellä saksalaisen kanssa, saavat lapsen ja muuttavat takaisin Lappiin, ovatko he saamelaisia, varsinkin tuo lapsi, joka osaa vain saksankieltä ? Ovatko citysaamelaiset saamelaisia, jolleivät harrasta iänkaikkisen vanhaa kulttuuriansa, mutta puhuvat saamen kieltä ? Ovatko fintiaanit intiaaneja ? Ovatko suamelaiset saamelaisia ? Eivät tietenkään kokonaan ? Eikö saamelaisiin ole milloinkaan sekoittunut yhden yhtäkään muun heimoista ? Onko saamelaiset maailman puhtain rotu ? Eikö Kemin saamea (metsäsaamea) ole mahdollista elvyttää ? Elvytettinhän Hepreakin, vaikkei se sitä muinaishepreaa ole. Tuskin mikään nykyinen elossaoleva saamenkieli on siinä samassa tilassa, jossa se oli 300 vuotta sitten. Aivan varmasti jokaiseen saamenkieleen ja murteeseen on tullut lainasanoja. Keminsaameen lainautui suomesta jo varhain, sillä metsäsaamelaiset olivat Ruotsin valtiovallan puskurimaa perimmäisiin saamenmaihin. Nämä saamelaiset saisivat olla kiitollisia kadonneelle heimoveljellensä siitä, että pitivät kuhinaa Kemin Lapin seudulla, jotta koko huomio ei siirtynyt pohjoisemmaksi. Saamelaiset ovat minusta yhden sisarheimon verran köyhempiä, ei sen kummempaa. Niin kauan kun saamelaiset eivät voi olla täysin yhtä kansaa tai heimoa, niin he eivät ole vahvojakaan. Kieliä tulee kuolemaan tällaisen nipottamisen seurauksena, kun kukaan saamelaisia juuria omaavista ei uskalla opetella kieltään tai myöntää identiteettiään. Onko saamelaisia niin paljon, että siihen olisi varaa ? Luulisi saamelaisten tietävän, miltä tuntuu olla vähemmistönä. Kemin saamelaiset (metsäsaamelaiset), joista moni vielä puhuu saamea, tekee työkseen poronhoitoa ja pitää kaapissa pukujansa ja ne monet muut, jotka ovat esivanhempainsa vuoksi kokonaan hukanneet tämän osan identiteetistään, ovat vähemmistö vähemmistössä. Näin ollen, vaikka ymmärränkin saamelaisten protektiivisen näkökulman asiaan maanomistus- ja kulttuurinomistuskysymyksissä, niin en kumminkaan näe heillä olevan minkäänlaista erityisoikeutta ainakaan väheksyä statuksettomia saamelaisia heidän identiteettinsä muodostuksen suhteen. Itselläni on saamelaisia esivanhempia. En pidä itseäni saamelaisena, vaan suomalaisena, jolla on saamelaisia esivanhempia. Minulla ei ole minkäänlaisia saamelaiskäräjän vaalioikeusvaatimusajatuksia, mitä saamelaiset eniten pelkäävät. Tahtoisin vain todellakin tutustua esivanhempani kieleen, vaatetukseen, kulttuuriin ja asuma-alueisiin. Ne ovat kuitenkin kiistatta osa minun perintöäni, jota ei voi kukaan toinen saamelainen eikä mikään saamelaisia koskeva laki ottaa pois. Uskon, että suurin osa keminsaamelaisista haluaa vain tulla tunnustetuksi, vielä olemassaolevaksi saamelaisryhmäksi. Eihän se voi niin olla, että en voi kuulua isänisäni sukuun Rovaniemellä, jos isäni päätti muuttaa Porvooseen töihin ja hänen lappilaismurteensa katosi sillä retkellä ? Kyllä minä edelleenkin olen sukua myös isäni-isälle. Se toinen osa on minusta äitiäni, jonka isä matkalla tapasi. Olen molempia sukuja suurella ylpeydellä. Tätä voi aivan hyvin skaalata suvussa kauemmaksi tarkoittamaan suvun lisäksi omaa klaania eli monen lähisuvun välisiä sukuja tai suuremmin heimoa eli saman tyyppisistä suvuista muodostuneiden klaanien välisiä suhteita. Tällähetkellä DNA-tutkimus on jo pitkällä ja sukututkimusta lisänä käyttäen saadaan varmasti selville, ketkä ovat kenellekin sukua ja ketkä eivät. Wannabe-saamelaisiksi sanoisin sellaisia, joilla ei ole verenperimää esimerkiksi viimeisiin tunnettuihin tietyn heimon saamelaisiin. Perinteiset elinkeinot, kulttuuri ja kielikin muuttuu jatkuvasti maailman erilaisten tilanteiden johdosta. Tiukalla kriteerillä, jota Saamelaiskäräjät nyt harjoittavat, voi olla, ettei 100 vuoden päästä ole yhtäkään saamelaista. Voi tulla väestönpakkosiirtoja, pakkokielenvaihtoja ja mistäpä sen tietää, vaikka luonto kärsisi niin paljon (esim. liikakalastus), ettei siitä elinkeinoa enää saisi. Keminsaamelaisille kävi juurikin näin. Mikään ei sano, etteikö muillekin saamelaisryhmille voi käydä näin. Vain verenperintö pysyy. Minusta mikään ei ole vahvempi argumentti, kuin selvät todisteet sukulaisuussuhteista, osoittamaan kuulumisen tiettyyn perheeseen. Tämä on oma näkemykseni ja tiedän, ettei monikaan jaa samaa näkemystä. Mutta kerroimpahan vain.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset