*

Eeva-Maria Maijalan blogi Pihkassa Lappiin

Uudesta tupakkalaista

Eduskunnan käsittelyyn on tullut nyt uusi tupakkalaki. Esityksen tavoitteet ovat oikeansuuntaiset. Jo aikaisemmin pitkän tähtäimen tavoitteeksi otettiin tupakoinnin haittojen vähentämisen rinnalle tupakkatuotteiden käytön kaikkinainen loppuminen. On hyvä, että tämä on selkeästi kirjattu myös uuden lain ensimmäiseen pykälään. Vaikka tuo tavoite on vielä kaukana, niin hyviä askeleita otetaan koko ajan.

Meidän ei kannata aprikoida, ovatko nyt esitetyt rajoitukset jotenkin liian järeitä aseita taistelussa tupakointia vastaan. Onhan sanottu, että jos tupakka olisi nyt keksitty, niin sen antaminen ihmisille kiellettäisiin kovan rangaistuksen uhalla. Kyse on niin vakavasta asiasta.

Esityksen ehkä eniten tupakoimattomia ihmisiä koskeva kysymys liittyy parveketupakointiin ja yleensä taloyhtiöissä tapahtuvaan tupakointiin. Suomalainen periaate on, että jokainen on isäntä omassa talossaan ja tämä näkyy siinä, että lainsäädäntö ei ole tarjonnut riittäviä keinoja tupakoimattomien ihmisen varjelemiseen naapureiden tupakkahaitoilta. Nyt mm. esitetään, että asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä parvekkeille, huoneistojen ulkotiloihin ja myös sisätiloihin. 

Esityksessä muistutetaan asennekasvatuksen ja naapurin oikeuksien kunnioittamisen merkityksestä. Tämä on tietysti oikein ja kaunista, mutta elävä elämä on osoittanut, että kaikki naapurit eivät toistensa oikeuksia kunnioita. Toivon, että valiokuntakäsittelyssä tarkasti punnitaan, ovatko nyt esitetyt keinot erilaisissa asumisyhteisöissä tapahtuvan tupakonnin haittojen ehkäisemiseksi riittäviä.

On muistettava myös se, että taloyhtiöille yksi tupakoitsija voi aiheuttaa huomattavia kustannuksia, kun sisällä tupakoivan henkilön aiheuttamat haju- ja terveyshaitat kulkeutuvat rakenteita pitkin tupakoimattoman henkilön asuntoon. Eikö nykypäivänä taloyhtiöillä tulisi olla aina subjektiivinen oikeus kieltää parvekkeilla ja myös asuntojen sisällä tapahtuva tupakoiminen?

Hallituksen esityksessä kerrotaan hyviä tilastotietoja tupakoinnin vähentymisestä erityisesti nuorten parissa. Sosiaalinen paine tupakoinnin suhteen on muuttunut – enää ei ole ihannoitavaa eikä juuri edes hyväksyttävää tupakoida. Ympäristön asenteet ovat nimittäin kaikkia varoitusmerkintöjä tehokkaampia vaikuttamia tupakointia vastaan. On suuri terveyspoliittinen onnistuminen, että neljässätoista vuodessa nuorten tyttöjen ja poikien tupakointi on pudonnut 31 prosentista 13–14 prosenttiin.

Iloitessamme tupakoinnin vähentymisestä emme saa unohtaa sitä, että nuuskan käyttö on kasvanut nuorison parissa. Meidän on lainsäätäjinä oltava erityisen tarkkoja, ettemme anna ihmisille, etenkin nuorille miehille, viestiä siitä, että nuuska on jotenkin kannatettava korvike tupakan tilalle aikuistumisriittinä. Nuuskan terveyshaitat ovat niin kiistattomasti osoitetut, ettei nuuskaa tule hyväksyä tupakan korvikkeeksi. Kansanterveys ja terveelliset elämäntavat on otettava ihanteeksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Siitä laista puuttuvat tuntuvat sanktiot. Reilut sakot ja vapausrangaistukset.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tupakan valtakautta historian valossa tulee olemaan 1900-luku alusta loppuun. Ja 1900-lukuun edelleen samaistuneiden kansalaisten keskuudessa liian nopeat lakimuutokset aiheuttavat ymmärrettävää hämmennystä. Tupakkahan on hyvin koukuttava ja kun se koko nuoruuden elämän ajan on ollut täysin hyväksyttävää joka paikassa ja joka tilanteessa, niin tämä on myös yksi fakta, joka pitää huomioida.

"No niin, pankaas pojat tupakaksi", tapasi intissä joukkuettamme kouluttanut kantakessu taisteluharjoitusten tauon alkaessa kehottaa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
Kohtuus ja kohtuullisuus on sivistystä. Suomi ei ole sivistysvaltio, vaan poliisivaltio.

Kansaa johdetaan pelolla ja rangaistuksilla. Luottamus on siten kadonnut kansan keskuudesta. Huom. Plogisti on tuomari.

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

"Eikö nykypäivänä taloyhtiöillä tulisi olla aina subjektiivinen oikeus kieltää parvekkeilla ja myös asuntojen sisällä tapahtuva tupakoiminen?"

Ei. Jos vanhan talon ilmanvaihto jostain syystä on sellainen, että ilma kulkeutuu asunnosta toiseen, asunnossa polttamisen voi kyllä perustellusti kieltää. Mutta parveketupakointi ei aiheuta vastaavia haittoja.

Mitä ovat mainitut "huoneistojen ulkotilat"?

Jari Rahkonen

Tuomo kyllä se parveketupakointikin haittoja aiheuttaa. Monissa taloissa on korvausilmaventtiilit ulkoseinällä jota pitkin se savu kulkee yläpuolella oleviin huoneistoihin.

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Aika pienistä määristä häiriinnyt. Suomalaisille pitäisi saada töitä, niin ihmisillä ei olisi sen enempää aikaa lusia kotona polttelemassa, kuin haistelemassakaan päivät pitkät.

Seppo O. Saarela Vastaus kommenttiin #13

Aika pienistä määristä häiriinnyt? Tuomolle voin sanoa, etten pienistä määristä häiriinny, mutta kun alakerrassa asuu kaveri, joka yrittäjänä tekee töitä kotonaan, ja polttaa ketjussa aamulla, aamupäivällä, puoleltapäivin, iltapäivälla, illalla, iltayöstä, aamuyöstä...ja lisäksi sikareja.

Korvausilma otetaan parvekkeelta.

Ja mitä tulee työelämään...olen nyt jo eläkeläinen, mutta olen aina ihmetellyt erästä asiaa. Nyt tyämarkkinaelimet puhuvat 6 minuutin työaikapidennyksistä. Siis 6 tunnin työaikapidennyksistä? Ei, vaan 6 minuutin pidennyksistä.

Onko joku laskenut joskus, kuinka kauan tupakoitsijat käyttävät aikaa ulkona? Tupakkapaikalle meno, tupakanpoltto, sekä paluu työpisteeseen ei kuulosta pahalta. Mutta kun sitä tehdään 15 kertaa päivässä, niin siitä saattaa tulla 2 tunnin pituisia taukoja...joka ainoa päivä. Ja näitä ihmisiä on ehkä 400-500 tuhatta eri työpaikoissa.

Tuomolle...aika pienistä asioista häiriinnyn?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #23

Tuttu juttu on tuo parvekkeen kautta tuleva tupakanhaju päivittäin ja moneen otteeseen itsellenikin. Koneellinen ilmastointi ottaa korvausilmaa myös parvekkeen kautta, joten asu siinä sitten tupakanhajussa päivittäin, vaikka itse et polta ja inhoat tuota hajua sietämättömän paljon. Kyseessä on vielä toisesta taloyhtiöstä tuleva tupanhaju, kun talot ovat päätyseinästä kiinni toisissaan.

Eihän tupakoiville tupakanhaju ole mikään haitta ja terveyteen lisähaittaa aiheuttava, mutta sitä on jatkuva hajuhaitta tupakoimattomille. Tätä ei tietenkään tupakoivat voi ymmärtää, eivätkä hyväksy. Miksi tupakoimattomien pitää kärsiä tupakoivien aiheuttamista haitoista?

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä Vastaus kommenttiin #24

Anna Sirpa anteeksi, mutta tässä asiassa en voi olla samalla puolella kanssasi.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #23

"Onko joku laskenut joskus, kuinka kauan tupakoitsijat käyttävät aikaa ulkona?"

Vastakysymys: Lopettaako tupakkatauolle menevä miettimästä työasioita? Aika suuri osa työstä on nykyään ajatustyötä, jota voi tehdä ihan yhtä hyvin tupakkia polttaessa.

Seppo O. Saarela Vastaus kommenttiin #25

Vastakysymys...lopettaako projektityössä oleva henkilö työn miettimisen ajaessaan kotiin, lopettaako sairaanhoitaja vakavasti sairaan ihmisen miettimisen kun istuu bussiin...

Tuo oli tyypillinen tupakoijan puolustuspuhe.

Itse tein joskus pikku laskelman. Jengi tuli töihin ajallaan, eli 7-8 aikaan. Klo 8 koottiin porukka, joka kävi tunnin kahvilla ennen asiakaspalvelun avaamista. Klo 11 mentiin lounaalle (30-45 min), sekä iltapäivällä 30 minuutin kahvitauolle.

Siihen 15 röökiä päälle.

Eli 60+45+30+(15x10)...tekee 3-4 tuntia taukoja päivässä.

Että sellainen 6 minuuttia työajan lisäykseen.

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä Vastaus kommenttiin #30

Ilmeisesti olit Saarela julkisella töissä? Kuulostaa nuo laskelmasi muuten sen verran surrealistisilta 30 min kahvitaukoineen ja 15 savukkeen tahteineen.

Itseltäni menee savukkeen polttamiseen 4 min. 4 kertaa se on 16 min. Ala-Olla jo tuossa jo yritti kertoa, miksi sekään aika ei ole kokonaan pois työtehosta (jos ollenkaan). Hetken tauko kesken työn, jolloin alitajunta työstää kesken olevaa asiaa ei mitenkään vertaudu noihin esimerkkeihisi.

Ihan turhaan sijoitit nelilaskimeesi. SISO.

Seppo O. Saarela Vastaus kommenttiin #33

Enpä ollut 35 vuoden aikana koskaan julkisella puolella, vaan aina yksityisellä.

En tiedä missä junttilassa itse olet ollut duunissa, mutta isommissa firmoissa kävely tupakkapaikalle, savukkeen poltto ja paluu sieltä kestää noin 10 minuuttia. Kun siihen lisätään kerroin 15, ja lisäksi lounaat ja ip-kaffet, niin kyllä siitä se 3 tuntia tulee.

Muuten...olen itse jo eläkkeellä, kuten taisin sanoakin. Naapuritalossa monia pikku firmoja. Kerran ihan piruuttani katsoin muutamaa (noin 50) tupakoijaa muutaman tunnin ajan. Monet kävivät 2 tunnin aikana 4 kertaa kessulla. Mitä se sitten tarkoittaa koko päivän aikana, työmatkalla autossa, himassa jne...ei taida 4 minuuttia ihan riittää...

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson Vastaus kommenttiin #13

Jokainen voi todeta itse Turun Kauppatorin laidalla bussia odotellessa kuinka paljon tupakoitsijat ottavat muita ei tupakoivia huomioon. Todennäköisesti ilmiö on sama jokaisessa kaupungissa tai taajamassa missä on jonkunäköinen julkisen liikenteen pysäkkiverkosto. Ja natsat lentävät tietysti maahan neljän viiden räkäklimpin viereen. Tosi siistiä ja kivaa. Jotkut tupakoitsijat ovat kuitenkin keksineet että tumpin heittäminen maahan on huono asia joten ne tumpataan pystyyn pysäkkien jätesäiliöiden tasaiselle kannelle. Tosi siistiä ja kivaa.

Jari Rahkonen Vastaus kommenttiin #13

Tuomo tupakka joko haisee tai sitten ei haise. Mitä tarkoitat "pienistä määristä"? Olen itse tupakoinut yli 30v ennen kuin lopetin muutama vuosi takaperin. En koskaan ajatellut että muiden olisi siedettävä tupakointiani. Sisällä tai autossa en polttanut enää vuosiin lapsien takia. Olen sitä mieltä että kenenkään ei pitäisi joutua toisen itse aiheutetusta riippuvuudesta kärsimään. Myrkkynä ja hajuhaittoina. Ja tupakoimattoman nenään tupakan haju on erittäin epämiellyttävä. Jos ihminen ei siedä tupakanhajua niin ei sitä tarvitse sietää. Valinnan vapaus on yhtä lailla siinä missä tupakoinnin alottaminenkin. Vain itsekäs ihminen näkee itsellään pelkkiä oikeuksia eikä mitään velvotteita.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #36

Siinäpä se ja suurin osa muistakin tupakoitsijoista on huomaavaisia ja ainakin huomautettaessa ihan vapaaehtoisesti siirtyvät muualle jos muista häiritsevät.

Sehän tässä eniten häiritsee, että nyt pitää nähtävästi tehdä asia pakon kautta. Kyse on pelkästään naapureiden kyvyttömyydestä neuvotella keskenään.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Kerroppas mistä hallitus keksii veronkuppauskohteita sitten kun keskusta on saanut tupakan ja alkoholin suomessa kiellettyä??Lopettakaapas ensin vaikka ne ilmaiset viinat kansanedustajilta ,joita kotiovelle kannetaan.Puhutaan sitten lisää.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En usko, että kansanedustajia sentään kotiovelle tarvitsee kantaa ilmaisten viinojen vuoksi.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#6
Eikös kyse ollut vain viinoista? Keskusta tekee itsestään maaseutupuolueena maaseudun asukkaiden vihollisen.

Maataloja menee nurin ja sähkölaskut on maksamatta, kun Keskustan ministeri Kimmo Tiilikainen ei saa tietokoneohjelmia kuntoon, vaikka jokaista talonpoikaa kohden on 0,1 virkamiestä asiaa hoitamassa.

Askarrellaan epäolennaisten asioiden kanssa. Missä Kepu siellä ongelma.

Jukka Nieminen

Tulevassa tupakkalaissa on sellaisia elementtejä etten kovasti ole huolissani niiden läpimenemisestä.
Juridisesti se on tätä amerikkalaistyylistä säädöstä jossa kuka tahansa työnantaja/asunnonomistaja tms tavallinen kadun mies voi luetella joukon sääntöjä jotka ovat ristiriidassa esim perustuslaillisen kotirauhan kanssa.

Raaka totuus on että tupakointi parvekkeella kuin sisätiloissakin on kotirauhan piiriin kuuluvaa toimintaa joka on perustuslaissa suojattu. jos savuhaittoja tulee, niin sitten taloyhtiö ottaa kiltisti lainaa ja ryhtyy tekemään taloyhtiössä ilmastointiremonttia.

Tätä on yritetty aiemminkin. Lainsäätäjä - ne viisaat oppineet miehet tuolla jossain - ovat tajunneet että lain tehtävä on ylläpitää järjestystä. Tälläiset tupakkasodat taloyhtiöissä, joita väistämättä tulee, täyttävät käräjä- ja asunto-oikeudet puhumattakaan naapurivihasta joka alkaa yhdessä jos toisessa taloyhtiössä. Asumisesta tulee ikävää puuhaa. taloyhtiöiden puheenjohtajista tulee jotain yksinvaltiaita joille tulee oma herttuakunta.

Kenties tärkein syy muksi tämä ei tule toteutumaan on se, että jos taloyhtiöön asetetaan tupakanmittainen käyttörajoitus, asunnon hinta laskee samassa suhteessa. Miltä se nyt sit kuulostaa kun asunnosta saa pyytää 30 000 - 50 000e vähemmän kuin aiemmin.

Tupakoinnin vähentäminen tällä keinoin on toivottoman naivia. Jokainen tietää että tupakointi - kuten muutkin paheet, viina, ylipaino, vaimonhakkaaminen ym - korreloi alempien sosiaaliluokkien kanssa eli ovat köyhyydestä johtuvia ilmiöitä. Suomessa polttaa joka viides eli miljoona joka johtuu siitä että suomessa on miljoona köyhyysrajalla. Jos minä olisin mukana politiikassa, lähtisin setvimään asiaa tästä suunnasta enkä suinkaan suunnittelisi lakialoitteita joiden pääpiste on sadismissa heikoimpia kohtaan.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Kun "junker "siellä Brysselissä tunnetaan kovana ketjupolttajana,ja viinin litkijänä,ja tietysti ne muut röökaajat ja viinan litkijät(suomessakin oikein vaimojaan piekseneet nämä politiikan ynm."seurojen"isot miehet viinan voimalla)niin alkakaapa sieltä ensinnä karsimaan ja opettamaan käytöstapoja.Miten lie arkadianmäen tupakkahuoneen laita,ja niiden huippupalleilla istuvien tupakointi.

Suomessahan lekurit ynm.käyttävät "aineita" ja polttavat tupakkaa surutta,niin voi,voi,jospa sieltäkin ensin karsitaan ne kaikki joiden työkenttään kuuluu toisten neuvominen ja esimerkkiäkin pitäisi näyttää ensin.

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Täytyy pitää nuoriso herran nuhteessa ja kertoa että he ovat degeneroituneita valtion vihollisia jos katsovatkaan tupakkaan päin ja tämä pätee kaikkiin päihteisiin. Onneksi tulevaisuudessa voimme varmasti teloittaa kaikki tupakanpolttoa harkitsevatkin.

Taloyhtiöissäkin on hyvä, että yksittäinen tupakoiva henkilö voi muuttaa taloon jossa kaikki muut tupakoivat ja hävittää moisen synnin pesäkkeen.

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Tämä olisi varmasti ideaaliratkaisu. Voisi valita esteellisen ja hissittömän talon, jossa saa grillata parvekkeella ja tupakoida.

Imperiumin vastaisku olisi ehkä kieltää moisten kohteitten markkinointi kansanterveyden ja -talouden nojalla.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

WHO: Joka kahdeksas kuolema johtuu ilmansaasteista
Ilmansaasteet, sekä ulko- että sisätiloissa, ovat maailman suurin ympäristöstä aiheutuva terveysriski, Maailman terveysjärjestö toteaa.

Intiassa ruuanlaitossa käytetään polttoaineena paljon puun, hiilen, viljasta syntyneen jätteen ja lehmänlannan sekoitusta, joka saastuttaa sisäilmaa. Sisäilman saasteet ovat intialaisnaisten ja -tyttöjen suurin terveysriski.
Seitsemän miljoonaa ihmistä kuoli vuonna 2012 ilmasaasteista johtuviin sairauksiin, raportoi Maailman terveysjärjestö WHO. Tämä tarkoittaa joka kahdeksatta kuolemaa.

Uudet löydökset yli kaksinkertaistavat aiemmat arviot ilmansaasteiden terveysvaikutuksista ja osoittavat, että ilmansaasteet ovat suurin yksittäinen ympäristöstä aiheutuva terveysriski. WHO:n mukaan nyt on myös osoitettu entistä vahvempi yhteys sisä- ja ulkoilman saasteiden sekä sydän- ja verisuonitautien että syövän välillä.

Sisäilman saasteet arvioidaan syylliseksi 4,3 miljoonaan kuolemantapaukseen vuosittain ja ulkoilman saasteet 3,7 miljoonaan kuolemaan. Monet altistuvat molemmille.

Haavoittuvimpia ryhmiä ovat vanhukset ja lapset - sekä kehitysmaiden naiset. Köyhät naiset ja lapset kärsivät eniten sisäilman saasteista, sillä he viettävät miehiä enemmän aikaa kotona hengittäen uunien vaarallista savua.

Kuolettavaa kokkailua

Ilmasaasteet riivaavat eniten köyhiä ja keskituloisia maita Kaakkois-Aasiassa ja läntisen Tyynenmeren alueella.

Kaakkois-Aasian alueella esimerkiksi pelkästään ruuanlaitosta aiheutuvat ilmansaasteet aiheuttivat 1,7 miljoonan ihmisen ennenaikaisen kuoleman. Eniten kuolemia oli Intiassa. Polttoaine, jota monet intialaisnaiset käyttävät perinteisissä chulhas-uuneissa on sekoitus puuta, hiiltä, viljasta syntynyttä jätettä ja lehmänlantaa. Sekoituksesta syntyvässä savussa on mukana vaarallisia aineita, kuten erilaisia pienhiukkasia ja häkää.

"Avoin tuli tällaisessa keittiössä on kuin polttaisi 400 tupakkaa tunnissa", vertaa Berkleyn yliopiston ympäristöterveyden professori Kirk Smith WHO:n sivuilla.

Kaikkiaan noin 2,9 miljardin ihmisen arvioidaan asuvan talouksissa, joissa käytetään sisäilmaa saastuttavia polttoaineita.

WHO aikoo vielä tämän vuoden aikana julkaista ohjeet polttoaineiden käytöstä kotitalouksissa. Järjestö myös selvittää maatasolla ilmansaasteiden yhteyden kuolleisuuteen sekä päivittää laskelmat 1 600 kaupungin ilmanlaadusta.

WHO:n tiedote
WHO: Clean household energy can save people’s lives

Mitenkä keskusta on ajatellut nämä ongelmat poistaa??

Kari Ahveninen

Kun yksi maailman suurimpia ongelmia on hallitsematon väestön lisääntyminen, erityisesti köyhillä alueilla, niin eikö siellä pitäisi pikemminkin kannustaa käyttämään mahdollisimman myrkyllisiä polteltavia niin pysyisi väestön määrätkin paremmin kurissa?

No ei vaineskaan. Mutta tällaisella pilkunnussimisella ollaan hyvää vauhtia menossa kohti poliisivaltiota, jossa naapurisopu on tuntematon, ja mikä tahansa kelpaa lyömäaseeksi kun aletaan puntaroimaan miten asutaan ja missä.

Ehkä suomalaisille kaikkein parhaiten sopiva asumismuoto sittenkin olisi se pirtti siellä metsän siimeksessä jossa ei naapuria (sitä valittavaa) näy, ja jos tulee tontille rutisemaan niin sen voi kaikessa rauhassa ampua kotirauhan häiritsemisestä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomessa kieltoja pitää tehtailla ihan vain kansan kiusaksi. Ei niillä mitään terveysvaikutuksia oikeasti ole.

Palkisilla aika käy pitkäksi ja pitää tehdä keksiä jäynää muille, vaikka perustuslaki takaa kotirauhan.

anita frisk

Huvittavaa, että tämän tupakkalakiesityksen innokkaan kannattajan kotipaikka on nimenomaan Savukoski, lain mahd. voimaantulon jälkeen sitten ilmeisesti Savutonkoski?

En tiedä paljonko Savukoskella on kerrostaloja, mutta olettaisin että kuitenkin vähemmän kuin esim. täällä Helsingissä (kepulaisia kansanedustajia molemmissa paikoissa saattaa olla yhtä monta). Siksipä onkin liikuttavaa, että hän on noinkin huolissaan maan kerrostaloasukkien ilman puhtaudesta. Autot eivät pilaa ilmaa (Lapissa kun on pakko olla auto että pääsee liikkumaan), puoli pulloa parfyymiä tai aftershavea päälleen kotona tai ennen julkisiin tiloihin siirtymistään lotranneet eivät aiheuta kenellekään mitään ikäviä oireita, keväinen katupöly (ei esiinny Lapissa) ihan jees ja tuota rataa. Samoista ovelista paikoista kuin tupakansavukin kiemurtelee röyhkeästi naapuriasuntoon, tulevat myös kaikki muutkin normaaliin elämään kuuluvat hajut. Kielletään siis nekin. Kaalikeitot, curryt ja tuoksukynttilät.

Oikein hienoa, että "nuorten tyttöjen ja poikien tupakointi" on vähentynyt. Käsittääkseni laki kieltää tupakkatuotteiden myymisen alle 18-vuotiaille. Tätä vanhemmat ovat täysi-ikäisiä eivätkä nuoria tyttöjä ja poikia, he ovat aikuisia.

Mikäli tupakka keksittäisiin nyt, aivan varmasti se kiellettäisiin. Kuten alkoholikin. Kun näistä molemmista nyt ollaan rustaamassa uusia sääntöjä, olisi blogisti voinut käsitellä näitä molempia myrkkyjä rinnakkain. Ehdottaa alkoholikieltoa niin parvekkeille kuin sisätiloihinkin. Äänivyöry nimenomaan Lapissa olisi ollut huikea. Enää ei lennettäisi chartereittain Lappiin mm. katsomaan poroja ja joulupukkia, vaan nauttimaan savuttomasta ja viinattomasta lomasta. Matkailuteollisuus kiittäisi.

Päättäjien suhtautuminen näihin nautintoaineisiin on tekopyhä. Vai miten voi perustella sen, että EUsta saa tuoda lähes rajattomasti savukkeita, jos laatikoissa on suomen- tai ruotsinkieliset varoitustekstit, muuten vain yhden kartongin kerrallaan. Miten varoitustekstien kieli vaikuttaa tuotteen haitallisuuteen kansanterveydelle? Tähän kuulisin mielelläni kansanedustajan perustelun.

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Meinaat Frisk, että tämä on jonkinlainen käänteinen cityvihreä -ilmiö? Hmm, voi ollakin.

anita frisk

Juuri näin Tuomo. Olemme jo liian kauan kärsineet tästä punavihreästä punkkukuplasta, joten päästäkäämme raikkaat lappilaiset keputuulet päättämään tympeistä kerrostalokämpistämme, miten saamme niissä asua ja elää. Vapaalle Aslakille kuuluu spaddu huuleen, ei meille.

Kansanedustajille voisi opettaa, että suomen kielessä on muitakin sanoja kuin kielto. Esimerkiksi yhteiseloa huomattavasti mukavammaksi tekevä sana kuten jousto.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#16
Lapissa pitäisi kieltää Illodinin myynti. Sitä juodaan siellä kuin maitoa etelässä.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Amerkassa on laskettu, että 45 sadasta savukkeesta ostaa ihminen jolla on yksi tai useampi mielenterveyden häiriö. On aika tärkeää jos taloyhtiölle. oikeus häätää skitsofreniaa sairastava asukas, joka ei pysty sairaudestaan johtuen lopettamaan tupakointiaan. Nyt halutaan säätää lakeja pelkästään terveiden ehdoilla.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Näillä näkymin lastensuojelu kiinnostuu tulevaisuudessa tupakoivan pariskunnan lapsista yhtä herkästi kuin narkomaaninkin. Kun tupakoitsijoita on väestöstä enää hyvin pieni prosentti, ovat jäljelle jäävät entistä enemmän "friikkejä" ja heidän vanhemmuus voidaan helposti kyseenalaistaa. Tupakoitsijat ovat lähtökohtaisesti toisia joita voi kyykyttää miten tahtoo. Vika on heissä itsessään – mitäs mokomat polttavat!

Oma lukunsa tietysti on se, onko tämä oikeusvaltion tapa toimia. Myös YK:ssa on alettu yhä enemmän tuumia, että ns. sota huumeita vastaan on ohi. Maailman piti saada "huumevapaaksi" vuoteen 2008 mennessä. Eipä ole saatu. No, ilmeisesti Suomen soturikansa voittaa sodan kuin sodan, vaikka tupakkaakin vastaan. Kun muualla tällaisesta sodankäynnistä luovutaan Suomi sen kuin kiihdyttää tahtia. Ehkä vuonna 2040 Suomi muistuttaa jo enemmän Ceausescun ajan Romaniaa kuin yksilönvapauksia edes vähän kunnioittavia läntisiä EU-maita.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Eikö tuo nuuska muuten käy aika hyvästä esimerkistä miten hyvin kiellot toimivat globaalissa maailmassa? Nuuskan myynti on Suomessa laitonta, eli tällä tavoin se on Suomessa ainakin osittain "kiellettyä". No, ruotsalaiset kiittävät kun he saavat kerättyä nuuskasta tulevat verot kun suomalaiset roudaavat nuuskalastejaan Suomeen.

Tästä syystä minun on vaikea saada kiinni sitä ajatusta, jolla Suomen täysi savuttomuus saavutetaan vuoteen 2040 mennessä. Jos tupakan myynti on silloin laitonta, mutta hallussapito ja tupakointi itsessään eivät, eikö se tarkoita täysin samanlaista tilannetta? Suomalaiset siis tuovat tupakkatuotteensa muualta ja nuo muut maat kiittävät kun he saavat veronsa. Suomelle jää vain käytöstä koituvat mahdolliset haitat. Vai kuvitteleeko nämä täysin savutonta Suomea haaveilevat, että koko EU on päätynyt samaan vuoteen 2040 mennessä? Siinäpähän kuvittelevat. Esimerkiksi sikarit ovat niin selkeästi osa espanjalaista, portugalilaista, italialaista kuin ranskalaistakin kulttuuria ettei niitä tulla noissa maissa kieltämään varmasti koskaan. Tämä savuttomuuden fantasia onkin jokin ihan oma pohjoismaalaisten kotkotus. Myös Norjalla on samanlaiset unelmat. Pohjoisia kansoja yhdistänee tällainen äkkijyrkkyys joka näkyy sitten tässä sodassa tupakkaakin vastaan. Ehkä Pohjoismaat pitäisi päästää sotimaan huumeita vastaan, niin johan huumeet katoaisivat planeetaltamme alta aikayksikön!

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Mitenköhän siellä Keskustassa perustellaan sitten sähkötupakan faktuaalista kieltämistä? Suomen Ashin mukaan tässä mennään, mutta kumma kyllä Suomen Ash puhuu täysin päinvastaisesti kuin vaikkapa Brittien Ash, joka näkee sähkötupakan tehokkaimpana markkinoilla olevana keinona tupakanpolton vähentämiseksi. Sen avulla jo 800 000 brittiä on päässyt syöpäkääryleistä eroon. Ei täällä kyllä älyllä loisteta.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Pelkkää ahneutta se sähkötupakkien kanssa pelleily. Halutaan saada ne kotimaisen kaupan hyllylle etteivät rahat karkaa ulkomaille. Tekosyyksi käy, että kaikenlaisia tupakoitsijoita saa kyykyttää miten haluaa.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

- "Jo aikaisemmin pitkän tähtäimen tavoitteeksi otettiin tupakoinnin haittojen vähentämisen rinnalle tupakkatuotteiden käytön kaikkinainen loppuminen."

Vaikuttaisi siltä, että perimmäisenä tavoitteena on nautintojen kieltäminen. Tämä näkyy hyvin suhtautumisessa nuuskaan ja sähkötupakkaan. Tupakoinnin rajoituksia ajetaan läpi muistuttamalla kovaan ääneen sen sivullisille aiheuttamista haitoista. Jostain kumman syystä kuitenkin kaikkein koviten rajoitetaan niitä tupakkatuotteita, jotka eivät aiheuta sivullisille haittoja.

- "Meidän ei kannata aprikoida, ovatko nyt esitetyt rajoitukset jotenkin liian järeitä aseita taistelussa tupakointia vastaan."

Pelottavaa tekstiä varatuomari-kansanedustajalta. "Tarkoitus pyhittää keinot" on vaarallinen ajattelutapa.

- "Onhan sanottu, että jos tupakka olisi nyt keksitty, niin sen antaminen ihmisille kiellettäisiin kovan rangaistuksen uhalla."

Sama pätee muun muassa ruokasuolaan...

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Joillekin ihmisille yhteiskunta on valitettavasti vain silkka järjestelmä, muurahaispesä jota tarkastellaan yläpuolelta käsin etsien erilaisia ongelmia. Nämä ongelmat palautuvat aina siihen miten jokin yksittäinen muurahainen toimii tai ei toimi. Tässä tarkastelutavassa yksittäisen ihmisen omalla kokemuksella on yhtä vähän merkitystä kuin muurahaisen kokemuksella. Niinpä mitä tahansa päätöksiä voidaan tehdä ja vaikkapa ennaltaehkäisy voi mennä hyvinkin pitkälle. Sitä ei tarvitse rajoittaa, koska oikeusvaltion käsite loistaa poissaolollaan. Ihminen nähdään ikään kuin ainoastaan koneiston, tuon muurahaispesän osana eikä minään muuna. Tällöin ihmisen vapauksia ja oikeuksia ei tarvitse kunnioittaa lainkaan. Näin esimerkiksi yksin asuvan ihmisen tupakoiti voidaan kieltää hänen omassa kodissaan. Kyse ei ole vain tupakasta per se, vaan siitä kuinka yksilö on viallinen ja tämä täytyy palauttaa takaisin ruotuun, takaisin toimivaksi osaksi järjestelmää. Yksilö on viallinen jos tämä "tahallaan pilaa omaa terveyttään". Terveysfasismia perustellaankin usein ihmisten työkyvyllä mikä kertoo myös tietynlaisesta arvojen puutteesta. Ihmisellä on muurahaispesässä enää vain välinearvo verotulojen tuottajana. Ironista onkin, että tällaista arvomaailmaa ajavat ihmiset silti väittävät kyllä kovasti olevansa ihmisarvon tai "pienen ihmisen puolella". Eivät ole jos tuo ihminen poikkeaa ruodusta esimerkiksi tupakoimalla. Ainakin itse pidän sitä ihmisarvoa loukkaavana jos ihminen joutuu tulevaisuudessa kiristyvän tupakkalain takia häädetyksi jopa omasta asunnostaan. Tässä tuosta vähän tarkemmin kertova Suomen Kuvalehden artikkeli: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/tupakkalak...

Toimituksen poiminnat